Tarinasäveltämistä kuvionuotein pianolla - ja vähän Suzuki-menetelmästäkin

Kuvionuotit pianon koskettimilla (HUOM! Kuvassa nuotit ovat liian lähellä koskettimen sitä osaa jota painetaan sormella) ja nuottikirjoitusta kuvionuotein.

Yritimme taannoin aloittaa kolmevuotiaan kanssa pianonsoittoa Suzuki-menetelmän mukaan, mutta lupaavasta alusta huolimatta siitä ei sitten tullutkaan mitään. Suzuki-menetelmässä soittaminen aloitetaan niin varhain, että lapsen ei ole vielä mahdollista oppia lukemaan perinteistä nuottikirjoitusta tai se on kohtuuttoman työlästä ja siksi musiikkia soitetaan aluksi pitkään ilman nuotteja kappaleita ulkoa opetellen. Lisäksi menetelmässä painotetaan kauniin musiikillisen ilmaisun löytämistä ja tekniikan huolellista opettelemista alusta alkaen - vääriä tapoja kun on vaikea oppia pois.

Ilman nuotteja soitettaessa lasta joutuu ohjaamaan paljon kädestä pitäen ennen kuin sen ensimmäisenä opeteltavan Tuiki, tuiki tähtösenkään soitto alkaa sujua. Äidin ja opettajan jatkuva edeltä soittaminen ja näyttäminen oli meidän kolmevuotiaastamme sietämättömän ärsyttävää ja ihan kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, tätä ohjausta piti sitten vielä kuunnella hiljaa paikoillaan omaa vuoroaan odottaen. Aika nopeasti ne pianotunnit sitten lopetettiin, homman idea kun oli olla hauskaa yhteistä tekemistä. Pitkä aika kului ennen kuin poikamme lakkasi inhoamasta Tuiki, tuiki tähtöstä. Se hyöty tästä ainakin oli, että otin itsekin muutamia pianotunteja ja osaan nyt hiukan pianonsoiton alkeita ja lukea jonkin verran nuotteja.

Kirja: Hanna Hakomäki, Tarinasäveltämisen taito

Olen sittemmin yrittänyt miettiä miten saisimme kolmevuotiaan Suzuki-opintoja varten hankitun sähköpianon hyötykäyttöön ja tartuin onnekseni kirjastossa Hanna Hakomäen kirjaan Tarinasäveltämisen taito. Tarinasäveltäminen on ikäänkuin sadutusta, mutta siinä lapsi keksii omaa musiikkia niin että tuloksena on vaikkapa laulu, sävelteos tai musiikkileikki. Tarinasäveltämisen tarkoituksena ei ole saada aikaan tavanomaisessa mielessä hyvänkuuloisia sävellyksiä vaan antaa lapselle mahdollisuus musiikilliseen ilmaisuun. Soittimena käytetään useimmiten pianoa tai kosketinsoitinta. Sävellysten muistiin merkitsemiseen voidaan käyttää esimerkiksi kuvionuotteja, joita lapset oppivat helposti itse lukemaan.

Tarinasäveltämisen periaatteet (omavaltaisesti lyhennelty ja muokattu):

1. Tarinasäveltäminen on vapaata musiikki-ilmaisua, musiikillista keksintää.
2. Teos syntyy ilman opettamista ja ohjaamista ja on hyvä juuri sellaisenaan. 
3. Teos merkitään muistiin tekijän hyväksymässä muodossa siten että tekijä pystyy soittamaan sen uudestaan.
4. Teos esiteään konsertissa tekijälle tärkeille henkilöille, esimerkiksi perheenjäsenille. Tarinasävellyksen voi esittää myös joku muu kuin teoksen tekijä.

Kirja: Markku Kaikkonen ja Kaarlo Uusitalo, Soita mitä näet - Kuvionuotit opetuksessa ja terapiassa

Kuvionuotit on Kaarlo Uusitalon kehittämä nuottikirjoitusmenetelmä, jossa nuotti-informaatio merkitään muotojen ja värien avulla. Samat muodot ja värit löytyvät soittimeen kiinnitetyistä tarroista. Kuvionuoteilla voidaan merkitä kaikki vastaava nuotti-informaatio kuin perinteisilläkin nuoteilla; oktaavialat, eri sävelet, sävelten kestot, ylennykset ja alennukset, tauot ja sointumerkit. Kuvionuottien käyttämisestä ja historiasta saa lisää tietoja kirjasta Soita mitä näet - Kuvionuotit opetuksessa ja terapiassa.

Neljä ensimmäistä tahtia laulusta Pienen pieni veturi kuvionuotein merkittynä.

Kuvionuotteja luetaan seuraavasti:

• Oktaaviala merkitään sävelen muodolla (risti, neliö, ympyrä ja kolmio).
• Jokaisella sävelellä on oma värinsä, esimerkiksi C on joka oktaavialalla punainen.
• Nuottikuvassa nuottimerkin pituus kertoo suoraan soitettavan sävelen keston.
• Ylennys merkitään nuotista yläoikealle ja alennus nuotista ylävasemmalle lähtevällä nuolella. 
• Tauko on tyhjä laatikko. 
• Soinnut on merkitty melodianuottien ja lalun sanojen alle. Sointumerkin väri kertoo soinnun pohjasävelen ja lisäksi sointumerkinnässä kerrotaan jos ja miten se poikkeaa kolmisoinnusta. 

Kirja: Markku Kaikkonen ja Kaarlo Uusitalo,  Kuvionuotit

Kuvionuotein merkittyjä kappaleita on saatavilla ainakin kolmen nuottikirjan verran. Kirjoista ensimmäinen on nimeltään Kuvionuotit ja se oli meilläkin lainassa. Kopioin meille Kuvionuotit kirjasta värikopiokoneella nuottien merkinnät, leikkasin irti ja teippasin ne pianolle. Jos kirjan hankkii omaksi, sen mukana saa nuottimerkkien tarrat, jotka on tietysti helpompaa kiinnittää soittimeen. Nuottimerkkejä on kirjassa kahta kokoa ja kopioin itselleni kirjaston värikopiokoneella tietysti ne isommat merkit, jotka eivät sovi pianon mustien koskettimien lomaan vaan jotka joutuu kiinnittämään pianossa liian lähelle sormien kosketuskohtaa. No, niillä mennään ja eipä tuo ole menoa ainakaan toistaiseksi haitannut.

Kun esittelin kuvionuotit kolmevuotiaalle, hän ymmärsi niiden idean helposti. Poika soitti Pienen pieni veturi -kappaleen (nuotit löytyvät kirjasta Kuvionuotit) heti itse nuotteja lukien ja oli tietysti aivan haltioissaan onnistumisestaan. Nyt poika on ihastunut kappaleeseen Meksikon pikajuna ja vaikka olen yrittänyt tyrkyttää helpompia kappaleita, tämä on ainoa mitä hän suostuu omien tarinasävellystensä lisäksi soittamaan.

Tarinasäveltämistä olemme kokeilleet niin että olen koittanut kirjoittaa (vaatimattomien kykyjeni rajoissa) pojan tuottamaa tarinasävellystä kuvionuoteilla. Koko ajan joudun pyytämään poikaa hidastamaan tahtia, mutta se ei tunnu häntä haittaavan. Pojasta on selvästi todella hienoa, että hänen soittonsa merkitään muistiin ja hän käy itse oma-aloitteisesti soittelemassa omia tarinasävellyksiään pianolla. Tarinasävellysmetodiin kuuluvia konsertteja emme ole vielä järjestäneet, mutta ehkä sitäkin pitää vielä kokeilla - jos se tuntuu pojasta kivalta ajatukselta. Olemme kokeilleet myös soittamisen äänittämistä, mutta se ei ole ollenkaan yhtä hienoa pojan mielestä. Siinä että joku huomioi hänen musiikilliset tuotoksensa nuotti nuotilta ja että hän voi ne nuoteista soittaa uudelleen on todella soittamaan motivoiva vaikutus.

Suzuki-menetelmän nimiin vannovat tietenkin hyperventiloivat, kun lapsen annetaan takoa pianoa ihan miten sattuu ja lapsi pääsee opettelemaan vääriä soittotapoja. Sen verran minuakin hirvittää, että jos tämä soittointo nyt jatkuu tällä tavalla niin kai tässä täytyy harkita jonkinlaista opettajan löytämistä, josko meidän kamalimpia pianonkäsittelyvirheitämme ainakin silloin tällöin joku oikoisi. Koska nyt kumminkaan ei ole sunnitelmana koittaa tuottaa pianovirtuooseja vaan iloita musiikista niin me emme ota tästä ainakaan vielä stressiä. Tämä on kivaa ja sähköpianokin on taas jatkuvassa käytössä! Kovasti mieltäni lämmittää myös se, että vaikka meidän kaksivuotias ei vielä kuvionuotteja osaa lukea ja tarinasäveltäminen ei hänen kanssaan vielä onnistu, hänkin on käynyt isoveljen mallin mukaan useita kertoja päivässä soittelemassa pianoa ja näyttää nauttivan touhuistaan.


Kirjalähteet:

• Hanna Hakomäki, Tarinasäveltämisen taito, PS-kustannus, 2007
• Markku Kaikkonen ja Kaarlo Uusitalo, Soita mitä näet - Kuvionuotit opetuksessa ja terapiassa, Kehitysvammaliitto, 2005
• Markku Kaikkonen ja Kaarlo Uusitalo, Kuvionuotit, 2001
• Shinichi Suzuki, Rakkaudella kasvatettu, Vihreälinja, 2000

Tietoa netistä:

• Tarinasäveltäminen: http://www.tarinasaveltaminen.fi/
• Tietoa kuvionuoteista ja Word-pohja omien kuvionuottien puhtaaksikirjoittamiseen: http://www.resonaari.fi