torstai 2. toukokuuta 2013

Matematiikkaa elämää varten

Matematiikka on osa yleissivistystä. Jos tätä epäilee, kannattaa lukea yhdysvaltalaisen Temple-yliopiston matematiikan professorin John Allen Pauloksen loistava kirja Numerotaidottomuus, joka valaisee monin tavoin miksi matemaattinen ymmärrys on välttämätöntä järkevän maailmankuvan muodostamiseksi. Kirjan jotkin esimerkit ovat jo hiukan vanhoja, mutta sen sanoma on verevä ja ajankohtainen.

Mikä sitten on tärkeää matematiikkaa ja mitä meidän pitäisi ymmärtää? Hyvä perusta syntyy ainakin näistä:
  • Lukujen suuruusluokan arvioimisen taito
  • Perusaritmetiikan (yhteen-, vähennys-, kertolasku- ja jakolaskun), prosenttilaskujen ja murtolukujen hallinta
  • Yksinkertaisten yhtälöjen ratkaiseminen
  • Perusymmärrys todennäköisyyslaskennasta ja elämän tapahtumien käsittäminen sattumasta riippuvaksi

Vaikka matematiikkaa ei kotona varsinaisesti opettaisikaan, esimerkiksi lukujen suuruusluokkia yhdessä arvioimalla voi auttaa lapsen suuruusluokkien tajun kehittymistä; Yhdessä voidaan vaikka miettiä arvioida monta tiiltä on talon seinässä tai kuinka monta ihmistä asuu kotikadulla. Todennäköisyydestä on hyvä ymmärtää ainakin se, että vaikka olisikin epätodennäköistä, että jokin tietty asia tapahtuisi juuri sinulle, olisi hyvin epätodennäköistä etteikö jotain ihmeellistä tapahtuisi jollekulle jossakin.


Lähteet ja lisää lukemista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti