torstai 14. helmikuuta 2013

Tutustuminen taikataikinaan

Taikataikinaa
Kenelle: Muovailuhaluisille ikään katsomatta
Tarvitaan: Vehnäjauhoja, suolaa, vettä, sekä taikinan työstämiseen esim. veitsi, haarukka, coctailtikkuja, valkosipulipuristin, (vesivärit / peitevärit / sormivärit), sekä alusta, jonka päällä voi leikata ja pistellä

Muovailu kehittää lapsen käden lihaksia ja antaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin materiaaleihin ja kolmiulotteisiin muotoihin. Taikataikina on loistava muovailumassa myös kaikkein pienimmille, sillä sen raaka-aineet ovat myrkyttömiä ja se on taaperonkin käsissä helposti muovautuvaa. Isommat lapset voivat tehdä taikataikinasta esimerkiksi koruja, veistoksia, miniatyyritavaroita, käyttö- ja koriste-esineitä ym. taideteoksia.

Pelkästään taikinan tekeminen on mukava ohjelmanumero ja hyvä tilaisuus laskemiseen ja tilavuusmittoihin tutustumiseen. Valmista taikataikinaa voi muovata, pistellä, leikata tai vaikka puristaa valkosipulipuristimella, kuva alla. Taikataikinatyön voi koostaa osista, sillä pintoja saa liitettyä yhteen veden avulla. Säilytä taikina muovipussissa, sillä se kuivahtaa helposti. Jos taikina pääsee kuivahtamaan, sen voi elvyttää lisäämällä siihen vettä. 

Valkosipulipuristimella saa taikataikinasta hienoa pötköä, joka käy vaikka hiuksiksi tai leikkispagetiksi.
Taikataikinalla voi harjoitella leikkaamista.
Ohuet taikataikinakappaleet kuivuvat huoneen lämmössä muutamassa tunnissa, paksujen esineiden kuivuminen voi kestää viikkojakin. Esineet voi myös kuivata uunissa leivinpaperin päällä noin 70 asteen lämmössä. Esine on kuiva kun se liikkuu kevyesti leivinpaperin päällä, eikä pohja ole enää pehmeä ja kostea. Kuivuneen työn voi maalata esim. vesiväreillä tai sormiväreillä.

Taikataikina:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl suolaa
1-2 dl vettä

Sekoita vehnäjauhot ja suola kulhossa. Kaada sekaan ensin 1 dl vettä ja vaivaa kunnes taikina on tasaista, notkeaa ja helppoa muotoilla. Jos taikina murenee, lisää vettä vähän kerrallaan ja vaivaa jälleen. Jos vettä tuli liikaa, lisää jauhoja. Taikataikina säilyy jääkapissa viikkoja, ja kerran valmistettua isompaa erää voi käyttää useampaan otteeseen.


Lähteet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti