sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Rytmejä laskukiekoilla

Puna-valkoiset laskukiekot

Kenelle: Leikki-ikäiselle tai esikouluikäiselle, joka tutustuu jonoihin ja jonossa toistuviin sääntöihin
Tarvikkeet: Laskukiekot tai kahdesta eri värisestä paperista / kartongista leikattuja paloja

Laskukiekot ovat pehmeitä solumuovista valmistettuja kiekkoja, joilla voi tehdä monenlaisia matematiikan harjoituksia. Tässä harjoituksessa lähdettiin tutkimaan säännönmukaisia jonoja ja niiden muodostamia rytmejä. 

Teimme seuraavasti:

  • Tein malliksi alla olevassa kuvassa näkyvän jonon, jossa toistui vuoroin kaksi valkoista kiekkoa ja yksi punainen kiekko. Kerroin että kiekoilla voi soittaa, valkoisesta kuuluu ääni "ti" ja punaisesta kuuluu ääni "taa". Sitten "soitin" kiekkojen muodostaman jonon "ti-ti-taa-ti-ti-taa...". Sitten lapsi sai myös soittaa jonon läpi.
  • Seuraavaksi pyysin lasta tekemään oman säännönmukaisen jononsa ja soittamaan sen läpi. 
  • Lopuksi pyysin lasta tekemään jonon, jossa ei sääntöä ole ja kuuntelemaan miltä sen soittaminen kuulostaa.

Tällä harjoituksella sain ensimmäistä kertaa kolmevuotiaan tekemään säännönmukaisia jonoja aivan innoissaan - ja säännönmukaisia jonoja on alkanut tämän harjoituksen jälkeen ilmestymään myös Duplorakennelmiin. Yllätyksekseni jonon soittaminen eli väri-sana -koodauksen purku ei ollut kolmevuotiaalle kovinkaan vaikeaa. Kaksivuotias viihtyi touhussa mukana ja rakennellen laskukiekoista vapaasti omia kuvioitaan.


Säännönmukainen  jono (ti-ti-taa-ti-ti-taa-...) ja säännötön jono

Lähteet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti