keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Hajotelmia liimaten

Kahden, kolmen ja neljän hajotelmat
Kenelle: Lapselle, joka osaa laskea ainakin 20:een asti, yhdistää lukujen jonon varmasti lukumäärään ja kirjoittaa numerot - ennen näitä taitoja ei + ja = merkkien esittely ole vielä ajankohtaista. Lapsen on myös hyvä tuntea jo yhteenlaskun idea.
Tarvikkeet: Valkoista paperia, kahta eri väristä paperia, josta on leikattu valmiiksi pieniä paloja, kaksi värillisten paperien väristä kynää ja lyijykynä, liimaa.

Tämä harjoitus on helppo myydä lapselle, joka pitää liimaamisesta.

Toimimme näin:

  1. Aikuinen merkitsee hajotelmien yhteenlaskut yksi kerrallaan ilman tulosta (esim. 0+2=). Koska kolmevuotiaan tuntui ainakin aluksi olevan hankala pysyä perässä siitä minkä väristä palaa pitäisi milloinkin käyttää, aloin piirtämään numerot sitä vastaavan palan värisellä kynällä. 
  2. Lapsi liimaa laskua vastaavat palat yhteenlaskun viereen ja lapsen kanssa yhdessä katsotaan vielä miten kirjoitettu lasku muodostuu paloista. Lapsi laskee laskun tuloksen liimaamistaan paloista. Aikuinen kirjoittaa laskun tuloksen yhtäsuuruusmerkin perään. 
Jonkin ajan kuluttua kolmevuotias halusi kirjoittaa myös laskut ja niiden tulokset paperille itse. Tämä oli kolmevuotiaalle oikein mieluisa tehtävä.


Lähteet:
  • + ja = merkin esittelyn ajankohta: Matikkapolkuja - Toiminnallista matematiikkaa 5-7 vuotiaille, Anthony Furness, Tammi 2000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti