tiistai 12. helmikuuta 2013

Elämyksellinen kierrätysaskartelu: teippausta ja paketointia


Kenelle: Lapselle, joka ei vielä osaa teipata ja tehdä lahjapaketteja kovin hyvin.
Tarvikkeet: Teippiä ja mielellään teline, josta teippiä on helppo ottaa itse, lasten paperisakset, (sakset), pieniä pahvilaatikoita, vessapaperirullahylsyjä jne. kartonginkeräyslaatikosta, sanomalehteä, (värikkäitä papereita)

Tämän askartelun juju oli siinä, että teippaaminen nyt vaan on Todella Jännää, jos sitä ei ole juuri saanut aikaisemmin tehdä. Ja nyt sitä sai tehdä ihan luvan kanssa ja juuri niin kuin itse haluaa. Ainoa rajoitus mitä pidin oli se, että kovin pitkää teipinpalasta ei saa kerralla ottaa.

Kaksivuotias oppi katkaisemaan teipin itse vaikka sopivan pätkän ottamisessa tarvittiin vielä apua. Kolmevuotias teippasi pienen harjoittelun jälkeen täysin itsenäisesti. Mitään varsinaista tuotosta tästä yhteensä liki kaksi tuntia kestäneestä teippaamisesta ei syntynyt, jos sellaiseksi ei lasketa alla olevassa kuvassa näkyvää "kirjantekokonetta", mutta elämys oli poskien punasta päätellen hieno.

Tällä "kirjantekokoneella" leikittiin  ainakin tunnin verran.

Syntymäpäivät ja lahjojen antaminen ovat meillä olleet pinnalla, joten ehdottoman jännittävää oli myös tehdä lahjapaketteja paketoimalla pahvilaatikoita sanomalehteen. Alla olevassa kuvassa kolmevuotias paketoi mummonmuusilaatikkoa lahjakääreisiin. Kaksivuotiaalta paketointi ei vielä onnistunut, mutta hänelle laulettiin "Paljon onnea vaan" ja hän sai avata paketit.

Tässä paketoidaan mummonmuusilaatikkoa lahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti